Kiitokset ihanille ihmisille toimintamme mahdollistamisesta
Pohtiessani vuotta 2025 Sarkoomarahaston näkökulmasta nousi kiitollisuus päällimmäisenä mieleeni. Kiitollisuus siitä, kuinka olemme saaneet hyviä ihmisiä mukaan Sarkoomarahaston toimintaan.
Pohtiessani vuotta 2025 Sarkoomarahaston näkökulmasta nousi kiitollisuus päällimmäisenä mieleeni. Kiitollisuus siitä, kuinka olemme saaneet hyviä ihmisiä mukaan Sarkoomarahaston toimintaan.
Sarkoomarahaston Eka-apurahan saanut väitöskirjatutkija Enni Martikainen toteaa, että lasten sarkoomissa esiintyy usein sellaisia DNA-vaurioita, joihin ei ole vielä toimivaa kohdennettua lääkehoitoa. Tällaisia vaurioita ovat esimerkiksi useat sarkoomissa esiintyvät geenifuusiot, joissa kaksi tai useampi geeni yhdistyy.
Yhdenvertaisuus näkyy selkeästi läpi koko strategian huomioiden erityisryhmät kuten mm lapset ja nuoret, ikääntyneet sekä harvinaisiin syöpiin ja syöpäalttiusoireyhtymiin sairastuneet.
Vilja Linnean Sarkoomarahaston vuoden 2025 apurahat ovat haettavissa 20.10.-14.11.2025. Edellisvuoden kokemuksen pohjalta jaamme tänäkin vuonna Eka-apurahan. Toisena apurahamuotona jaossa on matka-apurahoja. Käynnistymässä on toinen Sarkoomarahaston järjestämä apurahakierros. Viime vuonna jaoimme…
Säätiöillä ja niiden alla olevilla rahastoilla on merkittävä rooli tieteen ja taiteen tukemisessa. 1.10. vietettävän säätiöpäivän tarkoituksena on nostaa esiin säätiöiden ja rahastojen merkitys yhteiskunnalle ja tehdä niiden toimintaa tunnetummaksi. Yhtenä Lääketieteen Säätiön rahastoista juhlistamme myös Sarkoomarahastossa säätiöpäivää.
Sarkoomarahasto on nyt toiminut kaksi ja puoli vuotta. Kokoonnuimme 17.9.2025 luomaan katsausta siitä, miten olemme onnistuneet tavoitteissamme, mitä on syytä kehittää ja mihin meidän kannattaa jatkossa keskittyä tekemisessämme. Yhteinen näkemys…
iCAN-RARE -projektissa tutkitaan harvinaisten syöpien kuten pehmytkudossarkoomien molekyyliprofiileja. Projektin tavoitteena on tunnistaa syöpäkasvaimissa esiintyviä geenimuutoksia ja muita biomarkkereita, joita voidaan hyödyntää täsmälääkityksessä.
Vuonna 1979 perustetun Pohjoismaisen Sarkoomaryhmän eli Scandinavian Sarcoma Group’n tavoitteena on parantaa sarkoomien diagnostiikkaa ja hoidon laatua yhdistämällä monialaisesti sarkoomapotilaiden parissa työskentelevät ammattilaiset ja sarkoomatutkijat Pohjoismaissa.
Puhumme sujuvasti syövistä, mutta oletko tullut ajatelleeksi, mitä ominaispiirteitä syöpäsoluilla on? Miten syöpäsolut erottuvat normaaleista, terveistä soluista? Duodecimin Syöpäsairaudet kirjan mukaan ”Syöpä on yleisnimitys joukolle sairauksia, joille yhteistä on normaalia…
Nuoren auringonkukan kukkanuput rakastavat aurinkoa – ne kääntyvät kohti aurinkoa idästä länteen. Varren puuduttua kukat aukeavat valoisimpaan ilmansuuntaan. Auringonkukat ovat sarkoomien tunnuskukka. Sarkoomarahaston tunnuslause ” Valoisampi tulevaisuus sarkoomasyöpiin sairastuneille” sisältää…